19.09

Eilinen maanantaina oli hyvä päivä. Ystäväni Alexander tuppasi sovitusti luokseni yöksi suoraan viikon Kreikan reissultaan joskus kello 5 aamuyöllä. En ottanut hetkeksi heräämisestä pahakseni, sillä kaverilla oli tulaisina viski, joka nyt koristaa hylläni.

Vilkaisu hyllylleni

Herätyskello soi kahdeksalta. Sain houkuteltua “Allun” mukaan aamulenkille. Viikon juhliminen Kreikassa oli jättänyt kaveriin puuskutuksen perusteella jälkensä. En silti antanut armoa. Lenkiltä suoraan kuutoskerroksen kuntosalille ja siellä vielä kunnon väännöt. Lohdutukseksi tein meille maittavat aamiaissetit, joidenka jälkeen paineltiin koulun penkille pariksi tunniksi kuuntelemaan luentoa pienemmän neliösumman menetelmästä. Siinä sai kynä ja aivot tehdä duunia ihan kunnolla. Luennon jälkeen piti hoitaa yksi synttäriyllätys Suomeen, joka vastaanotosta päätellen onnistui ja sai siten mullekin hyvän mielen!

Jäin muutamaksi tunniksi lukemaan vielä kirjastolle, jonka jälkeen kotiin syömään kunnon päivällinen ennen illan koripalloharjoituksia. Ensimmäisiä sellaisia aikoihin.

Siitä pihviä ja vielä paistettuja perunoita päälle...MMM

Ja kylläpä tuo ylläoleva maistuikin! Onnistuneeseen päivään kuuluu myös tunnin päikkärit, jotka otin ennen treenejä. Illalla matkasin hallille, jossa törmäsin ennen harjoituksiani Göteborgiin muuttaneeseen Kaisaan, joka on tullut tänne Suomesta opiskelemaan ja pelaamaan Kvarnbyn naisten edustusjoukkueeseen. Oli kiva nähdä nyt ensi kertaa, vaikka oltiin pari kertaa puhelimessa oltukin. Juttuhetki jäi lyhyeksi, kun oli jo kiire omiin harjoituksiin. Tavataan varmasti kunnolla pian Janikan, ja koko Suomi -porukan kesken!

(Huom.! Koripallosta EI kiinnostuneille loppu tekstistä ajanhukkaa)

Ennen treenejä valmentaja kertoi tilanteen olevan sellainen, että 15 pelaajaa olivat harjoitelleet elokuun alusta lähtien yhdessä, ja muutama pelaaja oli jo leikattu joukkueesta. Kilpailu paikoista oli siis kova. Valmentaja vaikutti osaavalta – oli pelannut itse vastikään ennen vakavia loukkaantumisia Ruotsin liigassa – ja kertoi kuullensa hyvää edelliseltä valmentajaltani puhelimessa, joten lähdin hyvillä mielin kentälle. Paikalla oli entisiä joukkuekavereita muutama, joten oli kiva nähdä heitä pitkästä aikaa. Edellisistä harjoituksista tämän joukkueen kanssa kun on kulunut lähes vuosi, ja monta uutta naamaa oli myös tullut sen jälkeen kuvioihin. Harjoitukset alkoivat.

Ensimmäiset pari kertaa pallon kanssa oli vähän hakemista. Olin pelannut kesällä silloin tällöin ja treenannut lähiviikkoina melko paljon juoksun ja salin kanssa, mutta koripallossa rytmin löytyminen vaatii aina tauon jälkeen hetken. Puolen tunnin kuluttua, kun aloitimme drillit puolustusta vastaan, alkoi peli kuitenkin jo kulkemaan. Kolmen pelaajan joukkueemme voitti muut kerta toisensa jälkeen, ja siitä hyvästä vältyttiin ylimääräisiltä juoksuilta. Tämähän sopi minulle, sillä aamun lenkki Allun kanssa painoi vielä jaloissa.

Harjoitusten jälkeen oli hyvä fiilis. Oli ollut hauskaa taas pelata, ja uudetkin kaverit tulivat innokkaasti juttelemaan. Valmentaja oli myös ilmeisesti todella tyytyväinen näkemäänsä, ja pähkäili jo pelipaikan mahdollisesta järjestämisestä joukkueeseen. Nähtävästi meni siis hyvin. Lupasin tulla keskiviikkona uudestaan.

Eilinen päivä oli paras maanantai aikoihin.

About these ads
This entry was published on syyskuu 20, 2011 at 11:48 pm. It’s filed under Uncategorized and tagged , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: